Warning: Declaration of description_walker::start_el(&$output, $item, $depth, $args) should be compatible with Walker_Nav_Menu::start_el(&$output, $item, $depth = 0, $args = Array, $id = 0) in /home/palomaen/public_html/wp-content/themes/Palomaki/functions.php on line 95
Ketunnummen historia | Palomäen Talli

Ketunnummen historia

Lähteet:
Martti Halme 1993: PERTTULA SILLOIN ENNEN
Esko Mikkola 1998: 80-vuotiaan Suomen itsenäisyyden hinta(täydennetty Nurmijärven Uutisten talvella 2004-2005 julkaistun ja Jaakko Ojanteen kirjoittaman juttusarjan tiedoilla sekä Nurmijärven Pitäjän historian osalla 2): Lähteiden erilaisista tiedoista joko huomautus tai lihavointi.

 

Venäjän vallankumouksen aikoihin vuonna 1917 levottomuudet Suomessakin kasvoivat, sosiaalidemokraattinen puolue oli alkanut äärimmäisyysainesten saavuttaessa kasvavaa jalansijaa liukua jyrkästi vasemmalle. Vaadittiin poliisien eroa ja Nurmijärvellekin oli iskenyt elintarvikepula, työttömyys (mm.Helsingin linnoitustyömailla) ja inflaatio. Nurmijärveläinen elintarvikelautakunta oli siksi erikoinen koko maassa, että se suoritti koko pitäjää koskeneen elintarvikeinventoinnin jo joulukuussa 1917, siis ennen kapinan alkua. Se inventoi mm. talojen rehuvarastot ja määräsi teurastuksia, jotta rehut olisivat riittäneet talven yli. Leipä pantiin kortille.

Ainoa, mikä maassa liikkui, oli aseet.

Punakaarti ja venäläinen sotaväki olivat alkaneet terrorisoida monia paikkakuntia, suurlakon aikana marraskuussa 1917 punakaarteja alettiin jälleen perustaa Nurmijärven kyliin Helsingin mallin mukaan. Punakaarti valmistautui vallan ottoon ryhtyen suorittamaan elintarvikkeiden ja aseiden etsintöjä aiheuttaen epävarmuutta kodeissa. Takavarikoinnit onnistuivat melko helposti miesten ollessa aseistettuja. Suomi julistauduttua itsenäiseksi 6.12.1917  eduskunnan porvaristo vaati pian lujaa järjestystä ja tämä ärsytti vasemmistoa. Tammikuun 27.päivä suojeluskunnat julistettiin hallituksen virallisiksi joukoiksi. Vastaavasti punakaartin yleisesikunta antoi käskyn ottaa käsiinsä vallankumoushallitus. Samana päivänä se otti Helsingin haltuunsa, ja muun hallinnoimansa osan Suomea.

Nurmijärven punakaartin ensimmäiset harjoitukset pidettiin uuden vuoden päivänä 1906 Nurmijärven jäällä. Vallankumouksellisen toiminnan keskuspaikaksi tuli Perttula, jonne kapinan alettua perustettiin punaisten esikunta ja ainoa vallankumousoikeus. Perttulan punakaartin johtoon tunkeutui paikalliseen järjestöön kuulumattomia nousukkaita (esim. ei paikkakuntalainen August Ärling/Aku Ärli, joka elätti itseään kortinpeluulla ja viinanmyynnillä), jotka saivat ohjeensa Malmilta, jossa toimi vallankumouksellinen komitea uutta sosialistista Suomea rakentamassa.  Kapinan alkaessa aseisiin kutsuttiin kaikki työväestöön ja suuri osa torppariväestöön kuuluneista nuorista ja keski-ikäisistä miehistä, koko Nurmijärvellä arviolta 950 miestä.

Perttulan punakaarti johto valitsi esikuntapaikakseen Jussilan talon, sen kolme peräkamaria. Kun Perttulan kylän keskelle korkealle mäelle oli v.1914 valmistunut nuorisoseuran talo, otettiin se punakaartilaisten käyttöön, samoin kuin Röykän-Nummenpään tienristeykseen v.1912 valmistunut työväentalo.Punakaartin keittiö perustettiin Yli-Pitkälän ja nuorisoseurantalon välissä sijainneeseen vanhaan Perttulan taloon. Se oli jäänyt tyhjäksi, kun Perttulan uusi talo rakennettiin Lepsämäntien varteen.

Tavarahankinnat (elintarvikkeet ja kangastavarat) hankittiin pakkokeinoin kylän taloista ja kaupoista. Samoin nautoja ja sikoja teurastettiin ja hevosia otettiin kaikenlaiseen ajoon. Jos käsky ei käynyt, käytettiin kivääriä ja pistimiä. Nurmijärven punaiset olivat yleensä ottaen rauhallisia. Radikaali ja toiminnanhaluinen ryhmä ei ollut lukumääräisesti suuri.  Jossakin vaiheessa punaisten toimesta suoritettiin pakollisia rahankeräyksiä. Nurmijärven Säästöpankinkin rahat (80 000 mk) yksinkertaisesti väkivaltaan vedoten otettiin ja saatiin kyllä sittemmin takaisin piilopaikasta. Myöskin Helsingin pääesikunta rahoitti punaisten toimintaa ja paikalliset päälliköt kävivät sitä hakemassa Röykän asemalta. Punakaartilainen sai ruoan ja neljän-seitsemän markan päiväpalkan. Se tuntui monelle lupaavalta uudelta alulta.

Perttulassa oli vain yksi tykki Rientolan mäellä. Sillä ammuttiin vain kerran ja silloinkin karkeasti harhaan. Osa aseista pakko-otettiin taloista, mikä herätti suurta pelkoa kylän taloissa, joissa oli pääosin naisväkeä ja ala-ikäisiä. Osa aseista tuli Helsingistä ja Malmilta, jotka puolestaan olivat saaneet aseet venäläisten varuskunnista. Yleisin ase oli kivääri rotanhäntäpistimineen ja pistooli.

Kun tieto ensimmäisistä punaisten murhaamista pitäjäläisistä (mm. Raalan kartanon isäntä tapettiin Murhamäessä, Keikkumäentien ja Hämeenlinnantien välissä) kantautui Perttulan kylään, eivät talojen isännät ja nuoret miehet enää uskaltaneet jäädä koteihinsa. Eri teitä pitkin he kokoontuivat Pihtimäen takana oleville suurille kallioille, missä he sitten majailivat koko kapinatalven, kolme kuukautta. Silloin tällöin he palasivat salaa koteihinsa perhettään katsomaan ja evästä noutamaan.

Sota alkoi vaatia kuitenkin myös punaisten henkiä. Muualla, pohjoisempana Suomessa toimivat suojeluskunnat alkoivat vahvistua ja Saksasta oli odotettavissa apuvoimia. Punaisten heikkoutena oli pätevien johtajien ja kurin puute. Perttulan punakaartista määrättiin apuvoimia taisteluihin valkoisia ja suojeluskuntalaisia vastaan Kirkkonummelle ja Mäntsälään. Mäntsälässä punaiset jäivät sillä kertaa häviölle ja siellä kaatuneet miehet (mm. Ali-Mikkolassa asuneet Korhosen veljekset) vietiin Uotilan koulun saunaan, missä naisväki pesi ja asetteli vainajat arkkuihin. Vainajat haudattiin Lopentien vieressä sijaitsevalle kumpareelle Työväentalon kohdalle, Kylänpään metsikköön. Saattojoukkoa oli niin paljon, että alkupään ollessa perillä loppupää oli vasta kylässä. Surusaatossa arkut oli laitettu viiteen rekeen, joita veti mustat hevoset. Puheita pidettiin paljon mutta virsiä ei laulettu. Ilmeisesti muitakin kaatuneita punaisia haudattiin sinne myöhemmin.
Saksalaisten joukkojen noustua maihin Hangossa huhtikuun alussa 1918, punaisten levottomuus kasvoi jopa niin, että kirkonmenotkin asetettiin punasotilaiden valvontaan ja uskonnonopetus kouluissa kiellettiin. Perttulan punakaartin johto odotti saksalaisten tulevan Helsingistä, joten rintamalinja rakennettiin Klaukkalan ja Lahnuksen kylien taakse eli pitäjän rajalle. Ruokahuolto perustettiin Klaukkalaan Viirin taloon. Odotusta kesti pari viikkoa. Saksalaisten joukkojen eteneminen tapahtui Perttulan ja Nukarin kautta kohti Hyvinkäätä, jota kohti oli tulossa myös valkoisia joukkoja etelästä ja lännestä.

Tilanne oli sekava 20.4. Hyvinkäällä ja paheni entisestään, kun punaiset pakenivat saksalaisjoukkojen pelossa. Saksalaisten tultua Nurmijärvelle punaisten asema oli toivoton. Hajanaista vastarintaa oli siellä täällä.

Saksalaisten edettyä Lahnuksen tietä Klaukkalaan ja yllätettyä punaiset selustasta, yhteenottojakin oli, jopa Perttulan Linnanmäen tykillä ammuttiin saksalaisiin päin. Kranaatti ei kuitenkaan osunut saksalaisiin vaan kauas niistä Valkjärven toisella puolella Linnamäessä olleeseen suutari Gladin mökkiin. Seuraavana päivänä tykki oli viety johonkin, mutta minne, sitä ei tiedetä. Punaiset hajaantuivat pitkin metsiä Röykkään asti. Saksalaiset surmasivat kolme punakaartilaista Klaukkalan Vaskomäessä, yksi saksalainen kuoli Holmassa. Nukarin kahakoissa kuoli yksi saksalainen ja yhdeksän punakaartilaista.

Kun saksalaisjoukot tulivat Perttulan kylään, ei punaisten vastarintaa enää ollut yksittäistapauksia lukuun ottamatta: vastarinta oli typistynyt yhteen Forsellin veljekseen, joka oli asettunut Sahamäessä Perttulaan johtavan tien varteen Hietamäen alla olleen lantapatterin taakse. Hän tuskin ehti ampua laukaustakaan, kun saksalaiset ampuivat hänet siihen paikkaan.

Perttulan kylä vapautui punakaartin vallasta lauantaina 20.4.1918. Sekavissa ja kaaosmaisissa oloissa punakaartilaiset koittivat vielä pakottaa miehiä joukkoihinsa. Vaaran uhkaamia miehiä oli paennut metsiin ja todennäköisesti puhelinkeskukset soittivat hälytyspuheluita niihin taloihin, joihin keskukset tiesivät punakaartilaisten olevan tulossa.

Punaiset aiheuttivat kunnalle vahinkoa arviolta väh. 538549 markan 25 pennin määrän. Punaisten lukumäärä oli noin 950 joista lähes 250 kuolleita, haavoittuneita ja kaatuneita aikaisemmin eri rintamilla. Vangiksi joutuneita ja tilille teoistaan saatettuja oli noin  700.

Sodan jälkeen vaihtuivat osat. Valkoiset ottivat välittömästi vallan ja tuomitsivat jyrkästi punaisten teot. Pelko ja ahdistus oli nyt vaihtanut asuinsijaa. Se vallitsi nyt niissä perheissä, joista isä tai poika tai veli oli liittynyt punakaartiin. He olivat nyt pakoteillä. Punaisten esikuntien sijaan kyliin tuli nyt valkoisten esikunnat. Suojeluskunnan ydinjoukoksi muodostui se yhdeksän hengen nuorukaisryhmä, joka saksalaisten tulopäivänä oli pelastanut kirkonkylän punaisten viimeisiltä tihutöiltä. Kostotoimenpiteissä mentiin monin paikoin liian pitkälle. Punaisia etsittiin ja ajettiin takaa sekä vedettiin suojeluskuntien kenttäoikeuksien eteen. Siellä täällä kylissä tapahtui yksittäisiä murhia mutta varsinainen murhenäytelmä tapahtui Perttulassa.

Toukokuun puolivälin jälkeen Perttulaan saapui joukko kirkkonummelaisia ruotsinkielisiä valkoisia. Ilmeisesti heidän tuloonsa oli syynä halu kostaa Perttulan punakaartin esikunnan lähettämien nurmijärveläisten punaisten tekemät tihutyöt Kirkkonummella. Rankaisuretkikunta kävi oikeutta Rientolassa. Suojeluskuntaan oli perustettu 10-miehinen osasto, mikä haki epäilyksenalaisia henkilöitä, ts. kapinaan epäiltyjä, kenttätuomioistuimen eteen. Epäilyksenalaisia oli koottu lähellä olevaan latoon ja sinne oli lähetetty myös Viipurin taisteluissa vangiksi otettuja nurmijärveläisiä punaisia. Kun joku epäilyksenalainen oli tuomioistuimessa kuultavana, oli oman pitäjän miehillä oikeus antaa puoltava lausunto hänestä ja niin asianomainen vapautettiin. Näin ollen monet nurmijärveläiset selviytyivät. Jos puoltavaa lausuntoa ei tullut, tuomittiin epäilyksenalainen tekojensa mukaisesti vankileirille Tammisaareen tai Suomenlinnaan tai hänet tuomittiin ammuttavaksi. Nurmijärveläiset valkoiset eivät tiettävästi itse syyllistyneet veritekoihin. Tuomitut teljettiin osuuskaupan pieneen saunaan. Se sauna oli aivan kylätien varrella Rientolan alapuolella, nyt vain rauniot jäljellä. Kaksi kuoleman tuomion saanutta miestä suunnitteli pakoa. Mitä menetettävää heillä olisi? Toinen heistä oli onnistunut salakuljettamaan mukanaan partaveitsen. Alkoi kiinnitysköyden nirhaus.

(Eri lähteestä riippuen) seuraavana päivänä/iltakymmenen aikaan heidät sidottiin toinen toisensa perään pitkää ketjuun ja marssitettiin pitkin kylätietä Työväentalolle päin, sieltä Kiialan kujaa pitkin Ketunnummelle tarkoitusta varten sopivalle hiekkakuopalle, minne oli etukäteen kaivettu haudat. Vankijonon molemmin puolin marssi vartijat kivääreineen. Perille tultuaan vangit käskettiin riviin lapioidun hiekkakasan päälle ja heidän tuli riisua yläruumiinsa paljaaksi ja siirtyä kuoppaan. Vartijat olivat panneet kiväärinsä kekoon ja ryhmittyneet pensaikkoon piilotetun konekiväärin luokse. Tässä vaiheessa kaksi ensimmäistä vankia olivat saaneet itsensä löysytettyä köydestä vapaiksi ja nopeasti pakenivat santakuopan takaiseen metsään ja vapauteen. Kolmantena pakoon lähtenyt ennätti vain kuopan reunalle, kunnes hänet ja kaikki muut ammuttiin.

Nämä oikeudenkäynnit ja tuomiot pantiin käytäntöön helluntaina 18.-20.5.1918. Kaikkiaan Ketunnummessa ammuttiin 29-37 punaista, joukossa kaksi naista: toinen ei tiennyt tai ainakaan kertonut punaisten päällikkönä toimineen poikansa olinpaikkaa ja toinen oli ottanut omavaltaisesti Penttilän viljamakasiinista viljaa ruuaksi seitsemälle lapselleen.

Kenttäoikeus olisi varmasti jatkanut toimintaansa mutta yleinen mieliala paikkakunnalla oli sitä vastaan. Vain muutama päivä Perttulan kuolemantuomioiden jälkeen 24.5. eduskunnassa käsiteltiin näitä suuret mittasuhteet saaneita oikeudenkäyntejä ja vähän myöhemmin senaatti lähetti sotilasviranomaisille kirjeen, missä teloitukset kiellettiin.

Kun normaali elämä jälleen kesällä 1918 pääsi alkamaan, olivat mielet jatkuvasti kummallakin puolella kiihkeät. Kansalaissodan mainingit ulottuivat kauaksi eteenpäin.

Kesäkuun 3. päivä 1955 Ketunnumeen joukkohaudalle pystytettiin muistokivi. Hauta siunattiin asianmukaisesti hautuumaaksi.

 

Ajo-ohje haudalle: Aja pihamme läpi, kuivureiden ohi ja taaimmaisen punaisen konehallin suuntaisesti yläpihalle,jätä auto tähän. Kävele muutama sata metriä ja hauta on pienessä ylämäessä vasemmalla puolella. Jos näet taimikoita, olet liian pitkällä. Älä käänny kuivureiden takana olevan avonaisen hakesiilon takaa vasemmalle lähtevälle tielle.

Muista varoa pihalla liikkuvia hevosia, kuten aina muutenkin liikenteessä.